Hotel Kämpin historia
Hotelli, joka muovasi Helsinkiä
Esplanadinpuiston laidalla, keskellä Helsinkiä sijaitseva Hotel Kämp on ollut keskeinen osa koko kaupungin tarinaa. Kämp toi Helsinkiin hissit, elokuvat, monet kansainväliset maut — ja uudet ajatukset. Kämp on ollut toinen koti monille Suomen merkittävimmille taiteilijoille ja ajattelijoille. Siten se tarjosi puitteet keskusteluille, jotka muovasivat koko Suomen taidetta, kulttuuria, politiikkaa ja liike-elämää.
Täällä voit tutustua tarinaan hotellista, joka jätti jälkensä kaupunkiin – ja koko maahan.
Hufvudstadsbladet, lokakuu 1887
“Herra Kämp osoitti järjestelyillään – kaikki sen itse asiassa jo tiesivätkin – olevansa pääkaupungin maineikkain juhlamestari.”
Hotel Kämp avattiin vuonna 1887 Pohjoisesplanadin ja Kluuvikadun kulmaan. Sen rakennutti ravintoloitsija Carl Kämp, joka oli saapunut Helsinkiin nuorena miehenä ja edennyt tarjoilijasta yhdeksi kaupungin arvostetuimmista hotellinpitäjistä. Kämp halusi tuoda Helsinkiin jotain, mitä siellä ei vielä ollut: aidon eurooppalaisen grand hotelin. Rakennus oli Suomen ensimmäinen, jossa oli henkilöhissi, ja myös kattava sähkövalaistus oli aikansa harvinaisuus. Aikalaislehdistö ei säästellyt sanojaan, vaan kuvaili hotellia komeaksi, loisteliaaksi ja läpeensä mannermaiseksi.
Hotellin arkkitehti oli Theodor Höijer, joka suunnitteli myös muutaman korttelin päässä sijaitsevan Ateneumin taidemuseon.
Hotel Kämpistä tuli lähes heti avaamisensa jälkeen kohtaamispaikka taiteilijoille ja ajattelijoille, jotka rakensivat uutta suomalaista identiteettiä. Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho, Oskar Merikanto, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt olivat vakiovieraita. He kokoontuivat Kämpissä niin usein, että antoivat piirilleen oman nimen, Symposium.
Ennen kuin moderni teknologia mullisti mediakentän, uutiset ja juorut vaihdettiin kahviloissa ja ravintoloissa. Kämp oli päivän uutisten keskiössä. Suomen suurin sanomalehti, nykyinen Helsingin Sanomat, perustettiin Kämpissä — sen toimitus kokoontui Kämpin kahvilassa joka aamu.
1800-luvulla naiset eivät saaneet istua ravintolassa ilman seuralaista. Hotel Kämp ratkaisi asian varaamalla heille oman lukusalin, jossa saattoi lukea, keskustella ja nauttia kupin kahvia tai teetä ilman miespuolista saattajaa. Tuohon aikaan juuri mikään muu kaupungin paikka ei tarjonnut mitään vastaavaa.
Vuodesta 1890 lähtien Kämp oli Helsingin huvielämän näyttämö: siellä järjestettiin konsertteja, tanssiaisia ja kabaree-esityksiä. Sillä välin kun ravintolasaleissa huviteltiin ja syötiin illallisia, Kämpin kabineteissa solmittiin liikesopimuksia ja käytiin poliittisia neuvotteluita.
Hotelleissa oli tavallista asua pitkiäkin aikoja. Suomen suurmarsalkka ja kuudes presidentti C.G.E. Mannerheim asui Hotel Kämpissä koko kesän 1919, ja hotellin ylellisin sviitti kantaa hänen nimeään yhä tänäkin päivänä. Henkilökunta tottui jo hotellin alkuvuosina palvelemaan korkea-arvoisia valtiomiehiä, ja poliittiset ja sotilaalliset johtajat olivat hotellissa tuttu näky.
Vuodet pankkina
1960-luvun alkuun tultaessa hotelli oli nähnyt Suomen historian parhaat ja pahimmat vaiheet, ja rakennuskin alkoi kaivata kunnostusta. Vuonna 1961 Kansallis-Osake-Pankki ilmoitti aikovansa purkaa sen ja rakentaa tilalle modernin toimistotalon. Helsinkiläiset vastustivat, ja Hotel Kämpin tulevaisuudesta tuli yksi kaupungin kiivaimmista julkisista väittelyistä. Hotelli suljettiin silti, ja viimeiset railakkaat juhlat Kämpissä pidettiin maaliskuun lopussa 1965. Paikalle rakennettu pankin pääkonttori avattiin vuonna 1969, ja se toimi vuoteen 1997.
Vuonna 1999 helsinkiläisten iloksi Hotel Kämp restauroitiin ja avattiin uudestaan. Hotel Kämpin tarina on pitkä ja värikäs — eikä kaikkia lukuja suinkaan ole vielä kirjoitettu.
Legendan paluu
Ikoninen Hotel Kämp on ollut Esplanadin maamerkki vuodesta 1887. Hotelli avattiin ensimmäisen kerran uudestaan vuonna 1999. Nyt Hotel Kämp on kokenut toisen massiivisen uudistuksen, joka kunnioittaa sen pitkää historiaa Helsingin ylellisimpänä hotellina ja kohtaamispaikkana. Hotelli on laajentunut 3 100 neliömetrillä, ja saanut myös täysin uudistetut ravintolat sekä span. Kämpin uudistus elävöittää koko ydinkeskustaa. Hotelli on pysynyt avoinna koko uudistuksen ajan, ja työt valmistuvat kokonaisuudessaan lokakuussa 2026.
Hotel Kämp, Suomen ensimmäinen oikea grand hotel, on uudistettu perusteellisesti vuosina 2024–2026. Uudistuksessa koko hotellin sisustus ja tunnelma uudistettiin, tekniikka modernisoitiin ja vierailukokemus on nostettu uudelle tasolle. Työ tehtiin hotellin historiaa ja luonnetta kunnioittaen, jotta Kämp vastaisi yhtä lailla klassista luksushotellia koskeviin odotuksiin kuin tämän päivän asiakkaiden vaatimuksiin.
Uudistuksen myötä, toukokuussa 2025, hotelli laajeni Pohjoisesplanadilla sijaitsevaan historialliseen Helanderin taloon. Kun Helanderin talon laajennus valmistui, hotelliin liitetty osa toi vieraiden käyttöön 22 uutta huonetta ja sviittiä. Samalla Hotel Kämp nimesi Sibelius-sviitin yhdeksi uudeksi signature-sviitikseen.
Heinäkuussa 2026 Hotel Kämp avasi uuden hyvinvoinnin keitaan Kämp Span, jonka tiloihin kuuluu myös allasosasto. Yhdessä laajennukset vahvistavat Helsingin hotelli- ja ravintolatarjontaa, tuovat kaupunkiin lisää matkailijoita ja tapahtumia ja tarjoavat myös helsinkiläisille uutta koettavaa.
Lukuja Kämpin tarinassa
140 vuotta on antanut Hotel Kämpille enemmän tarinoita kuin yhdelle sivulle mahtuu. Vuosien saatossa hotellissa on juhlittu kieltolain sääntöjä kiertäen, villiinnytty kabareesta ja istuttu iltaa Sibeliuksen Symposium-piirissä. Hotellin uusi tuleminen vuonna 1999 toi hotelliin myös Helsingissä majoittuvia maailmantähtiä. Alta voit lukea lukuja Kämpin värikkäästä tarinasta.
Lahjakortti
Anna lahjaksi aikaa Kämpissä – yö hotellissa, iltapäivä Kämp Spassa, ravintolaelämys tai avoin lahjakortti, jonka vastaanottaja voi käyttää haluamallaan tavalla.
Yhteystiedot
- Puhelin +358 (0)9 576 111
- Sähköposti hotelkamp@hotelkamp.com
- Osoite Pohjoisesplanadi 29 00100 Helsinki
Evästeet | Evästeasetukset | Yleiset varausehdot | Tietosuojaseloste | Lahjakortin varaus- ja käyttöehdot | Saavutettavuusseloste
© 2026 Kämp Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.